”Ranska on tärkeä markkina-alue meille. Ranskalaista seulakauha-asiakasta kiinnostaa samat asiat, kuin muissakin maissa eli lopputuotteen laatu, laitteen kapasiteetti ja huoleton toiminta. Ranskalaisia asiakkaita palvellaan paikallisesti Beaunessa sijaitsevan tytäryhtiömme toimesta. Sieltä käsin hoidetaan tuotteiden myynti ja tärkeät aftersales toiminnot. Intermatissa saimme ilahduttavan paljon kontakteja myös Ranskan ulkopuolelta”, tiivistää Kiukkonen.
”Kaiken kaikkiaan työnäytösalue oli hyvin organisoitu ja vastasi tarpeitamme. Rakennusvaiheen kurja sää tosin koetteli rakennustiimiämme ennen messuja ja maastokin oli erittäin haastava. Mutta aurinkoinen ja kaunis sää messujen aikana oli upea juttu ja varmasti yksi osatekijänä ulkoalueen onnistumiselle.”
”Uudet hienojaekauhat otettiin erittäin hyvin vastaan jakelukanavassa ja loppuasiakkaissa. Teimme lukuisia kauppoja messujen yhteydessä. Hienojaekauhat laajentavat Allu sortimenttia. Parhaimmillaan ne ovat kaikessa seulonnassa, jossa lopputuotteen hienous on tärkeää, esimerkiksi mullan, soran yms. seulonnassa. Seulojen käyttö on itse asiassa hyvin samanlaista Keski-Euroopassa verrattaessa Pohjoismaihin”, tietää Kiukkonen.
”Euroopan hiljaisimmat kolkat alkuvuotena ovat olleet Iso-Britannia ja Espanja. Aasiassa olemme onnistuneet. Pohjois-Amerikka on hankalan talven jälkeen pääsemässä vauhtiin. Huono taloudellinen tilanne nähdään meillä mahdollisuutena, koska urakoitsijat etsivät yhä tehokkaampia menetelmiä. Allun tuotteet ja menetelmät luovat nimittäin uusia työmahdollisuuksia peruskoneille.”